perjantai 31. elokuuta 2012

Kissa Pitkuliini

 
Tässä on Kissa Pitkuliini. Se syntyi syksyn ekojen työviikkojen rentoutuskässätyönä muutaman illan aikana Novitan Puro-langasta, sävy taisi olla Iltanuotio. Virkkailin viime keväänä amigurumeja, joten Kissa Pitkuliini syntyi aikalailla omasta päästä ilman kunnon ohjetta.


Halusin tehdä Pitkuliinista nimensä mukaisesti lötkön ja pitkänmallisen räsykissan – sellaisen, jota on hyvä roikottaa tassusta tai kaulasta, tai jonka saa pieneenkin kainaloon automatkalle tai unikaveriksi. Pitkuliini on nyt lähetetty Ouluun tuon taustalla näkyvän maailman hauskimman lastenkirjan kanssa yksivuotissynttäreitä juhlineelle pikkuneidille. Luulenpa, että Pitkuliini on onnellinen uuden leikkikaverinsa kanssa!



 

 

MIAU!

Viikonloppu, jonka voimalla jaksaa läpi syksyn

Vietimme viime viikonlopun kummieni kesäpaikalla keskellä Etelä-Pohjanmaan mettiä ja lakeuksia. Ajelimme perjantaina töiden jälkeen kullankeltaisten viljapeltojen läpi suoraan puusaunan lämpöön, ja samalla aika ja maailma tuntuivat pysähtyvän! Viikonlopun ohjelmassa oli mm. autolla ajoa maakunnan pikkupaikkojen tapahtumisssa ja kirppareilla, kesäkeittiöillallisia, metsässä samoilua ja muuta mukavaa mökkipuuhaa. Ja ne pimeät elokuun illat, viltti ja nuotiotulen loimu... I-HA-NAN rentouttavaa!






Mökkiviikonloppuperinteisiimme kuuluu joka ikinen kerta elämysmatkailu kirppislöytöjen toivossa. Tällä kertaa vierailimme toista kertaa järjestettävillä Jokipiin Maalaismarkkinoilla Jalasjärvellä sekä Kauhajoen Antiikki- ja keräilytapahtumassa. Lisäksi pysähtelimme milloin minkäkin pienen kirpputorin pihaan, kun bongasimme kylttejä teiden varsilta ajomatkan aikana. Monessakaan paikassa en keskittynyt miljöön kuvaamiseen, mutta nappasin kotona osan saaliskuvista.







Yllä olevissa kuvissa näkyy lähinnä tunnelmapaloja nähdyistä jutuista. Antiikkimessujen hinnat olivat turhan tyyriit, mutta turkoosi retrolamppu lähti yöpöydälleni 15 eurolla, polkupyörän paikkarasia 5 eurolla ja hauska, merkiltään tuntematon uunivuoka 2 eurolla Jokipiistä. Olen niin onnellinen, että kirppisonni oli kohdallaan juuri viime lauantaina!


                 


                   

  
 
 

perjantai 24. elokuuta 2012

Yhtenä iltana

Viikonloppu on alkamassa – ja nykyään näin töissä käyvänä ihmisenä se tuntuu entistäkin auvoisemmalta! Viime viikonloppuna vietimme mukavan aurinkoisen päivän kaupungilla pyöräillen ja ohjelmassa oli kahvilakäynnin lisäksi muun muassa kirpparikierros. Illalla oli ihanaa tehdä rauhassa lohturuokaa ja ihailla päivän löytöjä. 

Tunnelmakuvien myötä lähetän hyvää fiilistä tähänkin viikonloppuun!






 

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Ravintolapäivä

Viime viikon sunnuntaina vietettiin jälleen yhtä kekseliäimmistä tapahtumista hetkeen, nimittäin Ravintolapäivää. Ensimmäisen Ravintolapäivän aikaan pari vuotta sitten kesäasuimme Helsingissä, mutta sen anti livahti jostain syystä ohitseni. Muutaman edellisen Päivän aikaan olemme asuneet Oulussa, ja viime keväänä taisin tutustua ainakin raakamustikkakakkuun, vaikka pohjoisen tarjonta alkaakin vasta hahmottua edukseen. 

Sunnuntaina lähdimme heti aamukahvien jälkeen herkkumetsästykseen, mutta herkkujen lisäksi löytyi paljon muutakin: siirtolapuutarhojen avoimet ovet, kirpparipöytiä, puutarhatonttuyllätyksiä ja paljon iloisia ihmisiä. Nautimme kana-kasviskeittoa saaristolaisleivän kera erään siirtolapuutarhan omenapuun katveessa, söimme kylmäsavulohitoastit toisessa puutarhassa ja pääädyimme lopulta päiväkahville pullaparatiisiin. Lisää tätä, ihanaa, herkullista, oivaltavaa, rentoa ja hyväntuulista!









lauantai 11. elokuuta 2012

Popuppia!

Uuden kotikaupungin yksi parhaista puolista on se, että kaikki on uutta ja jokaisen kaupunkireissun alussa voi miettiä, minne tänään menisin. Lueskelin muutama päivä sitten menneen kesän Deko-lehteä, johon oli listattu Tampereen parhaat palat Pyynikin näkötornista pieniin ruoka- ja lifestyleliikkeisiin. Tuntui kivalta huomata, että vaikka mitä ja kaikkea ihanaa on vielä nähtävänä! Sattumalta samana päivänä bongasin Musta tuntuu -blogista vinkin Putiikk1 POP UP SHOPista – ja kuinka ollakaan, tänään aamupäivällä kauppareissumatka keskeytyi juuri oikean näyteikkunan osuessa kohdalle!






Putiikk1 on täynnä kotimaista muotoilua, käsityötä ja designia. Ei siis epäilystäkään, ettenkö toivoisi tämän kaupan säilyvän vielä pitkään paikallaan (nyt popuppia luvassa 2.9. saakka) tai ettenkö kannattaisi jatkossakin suomalaisia tuotteita. Nyt mukaan tarttui Poola Katarynan ihastuttava pupusormus.
 




(ainiin, suurin osa blogini kuvista on rehellisesti älypuhelimella otettuja, kuten nyt. tämä on ihan tietoinen valinta, vaikka välillä kuvanlaatu järkkärikuviin verrattuna kirpaisee. mutta jos kuvaisin järkkärillä, en ikinä saisi tehtyä yhtäkään päivitystä yhtään mistään, kun kärsivällisyys eikä aika eikä viitseliäisyys riitä piuhoihin ja viilaamiseen. että mukavia kännykkäkamerahetkiä jatkossakin!)

perjantai 10. elokuuta 2012

SIpseistä paistokseksi

Huijui, elokuu on alkanut viiiiiileän syksyisenä. Ajatukset, yöunet ja päiväohjelma ovat olleet suunnattuna kohta alkavaan työntekoon. Jatkan nyt pikaisesti edellisen kirjoituksen teemaa mukaillen, kokeilevassa keittiössä kun sattuu ja tapahtuu... Lueskelin pari viikkoa sitten terassin auringossa Elle-lehteä, ja silmiini osui mitä mainioimpia kesäkurpitsareseptejä. Täytetyt kesäkurpitsat sekä sitruuna-avokado-kesäkurpitsasalaatti ovat jo onnistuneesti (ja kuvatta) testattu, mutta eilen päätin pyöräyttää iltapalaksi kesäkurpitsasipsejä. En sen kummemmin perehtynyt kotioloissa tehtävien juuressipsien maailmaan, vaan luotin lehden reseptiin sinisilmäisenä ja löin ainekset pellille. 




Vaan kuinkas sitten kävikään... Vartin paistoajan jälkeen aloin epäillä uunissa muhivien siivujen rapeutta, ja totesin, että joko vika on minussa, kesäkurpitsaviipaleiden paksuudessa tai ohjeessa. Annoin siivujen olla lopulta uunissa tunnin 150 asteessa, mutta tästäkin huolimatta sipsit vaihtuivat paistokseksi - joka oli kyllä hyvää! Ensi kerralla käytän enemmän aikaa superohuiden siivujen leikkaamiseen, perehdyn syvästi aiheeseen ja raportoin toivottavasti onnistuneista tuloksista!