Valoa ja tilaa

Uudessa kodissa on valoisaa ja avaraa. Kesän valo tekee toki osansa, mutta tuntuu, että ikkunoista tulvii sisään valtavasti enemmän säteitä kuin edellisessä asunnossa. Uudet seinät tuntuvat jotenkin erityisiltä. Niitä ei tee mieli vielä rei'ittää, kuvittaa tai peittää mitenkään. Osa on maalattu, yksi harmaaksi ja yksi petroolinsiniseksi, mutta huomaan katselevani lempeästi jopa valkoisia, joita ennen pidin omaan makuuni lähinnä tylsinä ja tavallisina. Vanha asunto muistuu mielikuviin jo nyt tunkkaisena, sokkeloisena, puunvärisenä sekamelskana ja tavaraa täynnä olleena luolana. 

Olenkin analysoinut asian niin, että ennen peitin puutteet purkeilla, tauluilla, kuvilla ja muulla silmiä hivelevällä. Nyt olosuhteet ovat erilaiset ja katse voi levätä ilman rekvisiittaakin. Toki sitä on luvassa, ihan varmasti. Mutta hiukan hitaammin, hiukan keskitetymmin ja ryppäissä, sopivina väriläiskinä. Hiukan odotusta vaatii se, että uusille paikoille asetetut huonekalut löytävät kaverinsa, mutta sitä odotellessa katse osuu ihanasti tilaan, yksinkertaiseen.

Kaupungin Ihanin Lankakauppa

Joskus elämän suuntaan ja kulkusuuntiin saattaa vaikuttaa ihan hassut ja pienet asiat. Viime keväänä, kun punnitsimme Ihanan Pojan kanssa Oulussa työpaikkojen hakemisia ja kaupungin vaihtoa, satuin löytämään netistä Lankakauppa Kerän blogin. Tampereen keskustan pientä kivijalkalankakauppaa ei ollut vielä edes remontoitu valmiiksi, mutta minun visioni selkenivät heti: muuttaisimme tietenkin Tampereelle, ja minä pyöräilisin Kerään lankaostoksille aina kun ehtisin. Kummallista kyllä, parin kuukauden päästä tästä visioinnista muuttokuorma todella ajettiin 500 kilometriä etelämmäs, eikä valintaa ole tarvinnut katua. Voi olla, että olisimme Tampereella toki ilman Kerä-löytöänikin, mutta minusta on ihanaa ajatella, että yksi suurimpia muuttoni syitä on todella ollut Kerä! 

Lankaostoksille ehdin ekan kerran vasta tosi myöhään syksyllä, mutta sittemmin olen muun muassa syönyt Kerässä taidenäyttelyn korvapuusteja, aloittanut pehmeän neuletakin tekemisen, hakenut reppu selässä junamatkan ratoksi sukkapuikot ja haaveillut siitä, että joskus saisin vaan neuloa päivät pitkät.  Tänään hain lankaa tiskirättioperaatiota varten, ja sain taas sydämeni kyllyydestä silmäniloa. Siitä keskustelimmekin lankoja hakiessani: aina ei tarvitse edes tehdä tai saada kaikkea itse, sillä useimmiten haaveiluun riittää onneksi vain oikeanlainen tapa katsoa.

 

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Hullaantumista ilmassa

 

Terassin pöydällä kasvaa ruukullinen orvokkeja. Siis terassin pöydällä.

Kukkapenkistä nousee ylös auringonpilkkuja.

 Aamukahvia ei tarvitse enää juoda sisällä. Ja samalla voi suunnitella, mihin tulee huvivalot ja miltä kesäsade kuulostaa ison päivänvarjon alla.

 

 Omenapuun lehdet. Saati sitten ne syysomenat.

 

Varpaiden alla on kosteaa ruohikkoa ja pehmeää sammalta. Ajattelin käyttää kenkiä seuraavan kerran vaikka syyskuussa.

Lisäksi Jonna Tervomaalta jotain mitä TOIVOA.

Uusi maisema

Viime viikon lopussa heilui vasara, maalipensseli, muuttoauto ja moni muu. Uusi asuinpaikka on valloitettu, ja ihmeteltävää riittää. On juhlallista pyöräillä kotiin tai lähteä aamulla töihin, kun sen tekee ihan eri paikasta kuin aiemmin. Kuten jo jossain aiemmassa viestissä mainitsin, tuntuu tämä kevät pitkästä aikaa jotenkin kutkuttavan isolta jutulta. Tuntuu vahvalta ja vavisuttavalta ja ihan häkeltyneeltä, kun vaan katselee ympärilleen. Mahanpohjassa kutkuttaa kaikki uusi ja lupaus kesästä. Tuo salakavalasti esiin putkahtanut vehreä alkukesä tuoksuineen vielä lisää uutuudenviehätystä: ihan kuin sitä olisi jossain ulkomailla! Iltakävelyn ei tarvitse edes olla kovin pitkä, kun se jo vie toinen toistaan hienompiin paikkoihin. Oi, ihana kevät!

 

Heippa Pispala!

Muutimme Ihanan Pojan kanssa viime elokuussa Tampereelle, ja mihinkäs muualle kuin Pispalaan. Vuoden verran kävimme töissä, majoitimme liudan mukavia vieraita ympäri Suomea, häärimme vuoroissa liian pienessä keittokomerossamme ja tietenkin nautimme täysin siemauksin idyllisestä asuinympäristöstämme Pispalasta käsin. Nyt on kuitenkin edessä muutto ekaan ihan omaan kotiin, lähiörivariin vähän kauemmas keskustan humusta. Alun perinkin tiesimme, että vuokrakämppä Pispalassa on vain ohimenevä hetki elämästä - mutta se on ollut aivan ihana sellainen!

Vuoden aikana olemme tehneet kaikenlaista juuri niin kuin ihan aidot ja alkuperäiset pispalalaisetkin tekevät - Rajaportin sauna, Pispalan pulteri, Pub Kujakolli ja muut legendaariset on testattu ja hyväksi havaittu. 

 

 Pispalan portaat ovat kuuluneet jokaviikkoisiin lenkkeihini. Taidan jäädä kaipaamaan tätä rääkkiä aika tavalla!

Värikkään pastelliset piparkakkutalot, pikkukujat, pimeän syysillan kotoisuus ja toisaalta kevättalvella järvenjäällä hohtava aurinko taitavat jäädä eniten tästä ajasta mieleen. Toisaalta myös liian jyrkät ylämäet pyöräilijälle ja sikin sokin poukkoilevat portaat. Heippa Pispala, vilkutan kun ajan ohi!

Just som en blåsippa(, -an, -or, -orna)

 Joskus asioita pitää vähän miettiä. Hassua, että näinkin impulsiivinen ja tunteella elävä tyyppi saattaa huomata, että on tuumannut ja antanut ajatusten virrata. Syksyn mittaan elämässä tapahtui paljon uutta etenkin työrintamalla ja se pisti pohtimaan, missä on hyvä, mihin haluaa panostaa ja mitä vielä haluaisi omassa elämässään tavoitella. Kiitos erään uuden työkaverin kirkassilmäisen katseen, tajusin, että haluan vielä joskus kirjoittaa, enemmänkin. Mitenkään konkreettisesti en tätä päätöstä ole alkanut vielä toteuttaa, sillä olen hidas. Ja aika tekee tehtävänsä, kuten tämän Poppastelunkin kanssa. Aloin syksyllä liikaakin miettiä, mikä on tämän blogin tarkoitus, aloin kritisoida kuviani ja juttujani tiukemmin, ja toisaalta energiat olivat jossain ihan muualla kuin blogipäivitysten tekemisessä. Yhtäkkiä huomaan, että on toukokuu, enkä ole kirjoittanut mitään. Ajatellut kyllä olen, voi sentään, ja tutkinut, nähnyt, kuunnellut, miettinyt - ja keksinytkin.

Päätös on selvä: tämä ei lopu mihinkään, ottaa vain aika ajoin happea. Ennen kuin teen pellehypyn, laulusoolon, lastenkirjan tai virkkausennätyksen, niin höpötän ja kaunistan elämääni täällä. 

Jostain syystä kevät tuntuu (jälleen) (tänä keväänä) ihan erityisen uudelta. Tuolla kansallismaisemassa lenkkeillessäni olen joka ikinen kerta ihmetellyt kohisten nousevaa luontoa ja yllättynyt, mitä kuolleen alta taas syntyy. Uudet tuulet puhaltavat muutenkin, sillä täällä on luvassa lähiaikoina mm. remppauskuulumisia asunnonomistajalta :)