Just som en blåsippa(, -an, -or, -orna)

 Joskus asioita pitää vähän miettiä. Hassua, että näinkin impulsiivinen ja tunteella elävä tyyppi saattaa huomata, että on tuumannut ja antanut ajatusten virrata. Syksyn mittaan elämässä tapahtui paljon uutta etenkin työrintamalla ja se pisti pohtimaan, missä on hyvä, mihin haluaa panostaa ja mitä vielä haluaisi omassa elämässään tavoitella. Kiitos erään uuden työkaverin kirkassilmäisen katseen, tajusin, että haluan vielä joskus kirjoittaa, enemmänkin. Mitenkään konkreettisesti en tätä päätöstä ole alkanut vielä toteuttaa, sillä olen hidas. Ja aika tekee tehtävänsä, kuten tämän Poppastelunkin kanssa. Aloin syksyllä liikaakin miettiä, mikä on tämän blogin tarkoitus, aloin kritisoida kuviani ja juttujani tiukemmin, ja toisaalta energiat olivat jossain ihan muualla kuin blogipäivitysten tekemisessä. Yhtäkkiä huomaan, että on toukokuu, enkä ole kirjoittanut mitään. Ajatellut kyllä olen, voi sentään, ja tutkinut, nähnyt, kuunnellut, miettinyt - ja keksinytkin.

Päätös on selvä: tämä ei lopu mihinkään, ottaa vain aika ajoin happea. Ennen kuin teen pellehypyn, laulusoolon, lastenkirjan tai virkkausennätyksen, niin höpötän ja kaunistan elämääni täällä. 

Jostain syystä kevät tuntuu (jälleen) (tänä keväänä) ihan erityisen uudelta. Tuolla kansallismaisemassa lenkkeillessäni olen joka ikinen kerta ihmetellyt kohisten nousevaa luontoa ja yllättynyt, mitä kuolleen alta taas syntyy. Uudet tuulet puhaltavat muutenkin, sillä täällä on luvassa lähiaikoina mm. remppauskuulumisia asunnonomistajalta :)