sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Hetkiä kesästä

On tapahtunut paljon ja toisaalta ei mitään erikoista: ehkä se on merkki rennosta, miltei aikatauluttomasta kesäelosta, jolloin asioita tapahtuu hetkissä ja varoittamatta. 

Joitakin vuosia sitten tein kesää varten toive- tai to do -listan. Tarkoituksena oli listata ylös kaikki ne asiat, joita haluaa kesän aikana tehdä, ja toteuttaminen oli hyvä aloittaa jo vapun tienoilla: olihan ehdittävä syödä tarpeeksi jäätelöä, veneillä, mökkeillä, kävellä paljain jaloin ja valvoa läpi yön. Jos olisin täyttänyt samaa listaa tänä kesänä, olisin luultavasti saanut kerättyä jo monta rastia ruutuun tähän mennessä. Oleellista ei kuitenkaan ole se, montako rastia on ruudussa, vaan se, että olen hengittänyt kesää täysin siemauksin, ilman listoja ja vähän vahingossa, itsenikin yllättäen!

Olen kiljunut huvipuiston laitteissa, kun mahanpohjasta nipistää. Olen maannut auringossa lukien kirjoja, enkä ole ajatellutkaan nyppiä rikkaruohoja kukkapenkistä tai siivota kaappeja. Olen polkenut kesäillassa polkupyörällä suupielet korvissa ja hiukset hulmuten. Olen nuuskinut juoksulenkeillä matonpesupaikan mäntysuopaa ja rantasaunan savua. Olen nukkunut hyviä ja huonoja yöunia välittämättä siitä, miten väsynyt aamulla olen, koska sillä ei ole mitään väliä.  Olen ollut keskellä ukkoskuuroa ja rankkasadetta, eikä mikään sade ole tuntunut aiemmin yhtä jännittävältä. Olen syönyt sipsejä, myös aamupalaksi ja hampaidenpesun jälkeen. Okei, olen myös vähän kiukutellut ja kyllästynyt tekemättömyyteen, mutta toisaalta hengästynyt siitä, miten paljon upeita ideoita minulla onkaan vielä jäljellä. Kesä ja loma, olette ihania!


 



 

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Sattumankauppaa!

Kesäloma on tällä hetkellä aika makoisassa vaiheessa: joka aamu on uusi lomapäivä, ja alkukesän reissaamisen jälkeen on niin KIVAA OLLA KOTONA! Ei ole väliä, vaikka ei saisi nukuttua tarpeeksi (vaikka olen kyllä nukkunut oikein hyvin), koska seuraavana aamunakaan ei tarvitse mennä mihinkään. Vihdoin on aikaa puuhailla ja tehdä kaikenlaista suunnitelmissa ollutta ja suunnittelematonta, ilman että työpäivä tai työviikko tai työkuukausi katkaisee ajatukset.

Viime viikolla lähdimme sadepäivän iloksi (Tulipa muuten mieleen, että vannoutuneena vihreän teen ystävänäkin tulen aina iloiseksi Sadepäivän ilo -teestä. Se on vaan niin ihanasti sanottu.) vähän maakuntamatkailemaan. Olin edellisenä iltana löytänyt netistä Sattumankauppa-nimisen kirpparin, joka sijaitsee Häijäässä (vai Häijäällä?), n. 40 km Tampereelta Porin suuntaan. Sattumankauppa on täynnä lasitavaraa, kirjoja, vanhoja tavaroita, huonekaluja ja astiastoja kahdessa kerroksessa. Sinänsä sisältö ei ollut mitään ihan tajunnanräjäyttävää, mutta mukava käyntikohde kuitenkin!







Meille löytyi Sattumankaupasta hylly vessaan, jonka sisustus oli vielä kesken. Kunnollinen wc- ja kylppäriremontti tehdään parin vuoden päästä, joten sitä odotellessa mintunvihreä mummolahylly on nyt enemmän kuin paikallaan!


Tässä ennen-kuva. WC on neutraalinen valkoinen, onneksi. Asunnonetsijän painajainen on aina ne persikanväriset boordikamaluudet, joten toisen tekemästä valitsen ehdottomasti neutraalit (ja omaan makuuni ehkä jopa liian valkoiset) pinnat. Meillä on nyt hyvin aikaa tuumata, millainen vessa kannattaa rempata. Ainakin laskutilaa ja kaappeja tarvitaan lisää! Sitten jälkeen-kuvat:




Lopputulos: just precis!