Pullan leipomiseen ja pullantuoksuun liittyy varmaan yhtä monta tarinaa kuin on kotiakin. Yksi yhteinen tekijä kaikilla pullamuistoilla taitaa olla, nimittäin lapsuus.
Meillä kotona leivottiin säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta muistaakseni aina useampaa sorttia kerralla. Huivit päähän, essut esiin, taikinat nousemaan ja nostatukseen isolle kerrosritilälle. Taikinakulhon nuoleminen ja pullataikinan syöminen raakana olivat tietenkin leivonnan parhaat oheistuotteet, ja ovat niitä minulle yhä edelleen. Ihana poika muistaa pullan leipomisesta ja sen tuoksusta aina oman mummonsa, joka tietyin väliajoin tuli leipomaan pakastimen täyteen pullaa ja apupojan luottotehtävänä oli aina voidella uuniin menevät pullat kananmunalla. Tarinaan kuuluu myös osuus iltapäivistä, jolloin koulun jälkeen lämmitettiin pakkasesta kaksi pikkupullaa kaveria kohti, ja sen jälkeen tehtiin läksyt eväiden kera.
Eilen juhlistimme hiihtolomaa PULLABILEILLÄ. Kokonaisuudesta tosin puuttui se suunniteltu kahdenkymmenen asteen pakkanen, hiihtoretki ja kaakaot termarista, mutta hyvältä maistui myös vesisateisen ja harmaan päivän päätteeksi. Pullan leipominen ei ole muuten edes hankalaa - tarvitaan vain tarpeeksi aikaa, jotta maito, munat ja voi ehtivät lämmetä huoneenlämmössä, sekä malttia nostatukseen. Lopuksi nautiskellaan jääkylmän maidon kera!
Pulla päivässä pitää ihmisen mielen onnellisena!
