Odotin sitä todella kauan, hartaasti. Tammikuun alussa meinasin jo luopua toivosta. Sitten, vähitellen, se alkoi - järven pintaan muodostui kuvioita, taivaanranta hehkui pakkasesta. Tuli vähän lunta ja keskitalven auringon säteet saivat lähtemään ulos kesken iltapäivän.
Yhtäkkiä
kaikkea saattoi katsoa eri perspektiivistä. Keskellä järveä maailma
tuntuu aika erilaiselta. Hymy leviää korviin ja hetken on ihan pakko leikkiä vauhkoa koiraa temmeltämässä hangessa. Lumi voi olla kukkakaalia tai ajatuskuplia ja
latuja. MÄÄENKESTÄ!!!
Onni on ohikiitävää, sanotaan - koska nyt se on jo ohi. Onneksi sentään poppastelua näyttää taas heräävän talviunilta, vaikka minun puolestani se talvi saisi pakkasineen ja taivaanrantoineen vielä jatkua. Vaihdettais sitten suoraan kevääseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti