Tämän blogin kautta on mielenkiintoista tarkastella itseään ja tietty muita bloggareita. En nyt lähde sen enempää spekuloimaan blogimaailmalle tyypillistä ilmiötä, missä tiskivuoret, kiukkupuuskat tai lapselliset riidat juustohöylän väärästä paikasta jäävät aina raportoimatta sisustus- ja ruokafiilistelykuvien sijaan, koska mielestäni kauniista, kivoista ja ihanista jutuista kirjoittaminen on ainakin minulle juuri blogin pitämisen idea. Tavallinen vanhan ajan päiväkirjani on täynnä murheita ja huolia, mutta blogi on aina jollain tapaa positiivinen ja lempeä tapa nähdä oma elämä.
Se mikä välillä minussa herättää kuitenkin ajatuksia, on blogien arvottaminen, arvostelu ja suosion tai julkisuuden saamisen perusteet. Koen jatkuvaa ristiriitaa blogin pitämisestä: miksi kirjoitan ja julkaisen kuvia, kun ei tätä kuitenkaan lue kuin muutamat tutut? Vai haluanko blogilleni edes enempää lukijoita? Pitäisikö tämä perustaa johonkin muuhun yhteisöön - vai kelpaanko sinne kännykkäkamerakuvineni? Ja samalla suutun siitä, että oikeasti edes kehtaan ajatella asiasta näin lapsellisesti! Ammattini puolesta en kuitenkin edes halua tai voi paljastaa netissä kaikkea omasta itsestäni, enkä oikeastaan hingu blogijulkkikseksi. Toisaalta haaveilen kyllä siitä, että joku tuntematonkin joskus ymmärtäisi tai huomaisi kuvieni kauneuden tai jakaisi jostain hetkestä syntyneen hyvän fiiliksen tekstieni kautta. No, ehkä yksi asiaa hankaloittava asia on se, että olen varsin hidas bloggaaja - kuvaan ja kirjoitan, kun on aikaa ja tilaa, sopiva hetki haahuilla. Lisäksi blogini taitaa olla jokseenkin kategorisoitumaton: virkkaan ja neulon, mutta en kykene koostamaan töistäni ohjeita käsityöblogiin. Pohdin, mikä olisi olohuoneeseemme sopiva tehosteväri, mutta koska kotimme elää arkea, en jostain syystä uskalla kuvata tätä sisustusblogikategoriaankaan, kun välillä olohuoneen pöydällä on kaikkea muuta kuin skandinaavista selkeyttä ja harmoniaa. Kokkaan ja rakastan ruokaa, mutta välillä meillä syödään myös rumia sitä-sun-tätä-wokkeja, joista ruokahifistelykuvaukset ovat kaukana. Toisaalta inhoan yli kaiken niitä Comic Sans - fontilla kirjoitettuja riemunkirjavia villasukkaprojektiblogeja, joihin on listattu lähinnä kaikki ne viisikymmentä eriväristä junasukkaa, joita on tehtailtu sukulaislapsille joululahjaksi. Äh, miten päin tässä nyt pitäisi olla?
Kesällä pidin kuvailin yhtä ja toista blogi ajatuksissani - osa kuvista epäonnistui, monessa näkyy jotain liian henkilökohtaista ja suurin osa kuvista ei ole vielä päätynyt yhtään kenenkään nähtäväksi. Niinpä jatkan edellisen postauksen jalanjäljissä ja ihmettelen samalla itsekin (työt aloittaneena, arkeen hypänneenä ja vapaista viikonlopuista onnellisena), miten kaunis ja hyvä kesä oli - vaikka ensi kesäksi jäi niin monta haavetta...
Kuvista päätellen olen kesällä ainakin...
- Syönyt hyvin. Tämä siika-annos pinaattimuhennoksella syötiin omalla pihalla äiti yökylävieraana.
- Kulkenut omassa lähirannassa ja imenyt itseeni luontoa täysin siemauksin.
- Käynyt mustikassa lähimetsässä. En saanut marjoja tarpeeksi, mutta ainakin pääsin fiilikseen. Pakastimen lisätäytettä voin hakea kotikonnuilta talven tullen :)
- Jatkanut iltakävelyitä. Saa nähdä, miltä lenkin kiertäminen tuntuu kahdenkymmenen vuoden päästä. Huomaanko silloinkin kaikki muutokset?
- Löytänyt kymmen pikkukantarellia. Apajaa siitä ei kuivuuden takia syntynyt.
- Ihaillut ja ihmetellyt loputtomiin sitä mahdollisuutta, että olen yhtä aikaa kaupungissa ja maalla.
- Katsellut ihastuneena kotikaupunkiani läheltä ja kaukaa ja ollut tyytyväinen valintaani.
- Istunut liian vähän lämpimiä iltoja takapihalla, mutta kerran heinäkuussa tein niin. Söin sipsejä ja kirjoin.
- Kuvannut ihmeellisen paljon omia varpaitani ja uinut lähijärvessä.
- Syönyt maivoja, kuvannut varpaiden lisäksi kenkiä ja ollut pohjoisessa, Perämerellä.
Kiitos kesä. Olit hyvä, mutta tiedän, että iloitsen myös seuraavasta jälleennäkemisestä. Nyt odotan syksyä.
