Kävin pari viikkoa sitten Helsingissä, pitkästä aikaa. Edellinen kerta oli kesällä, eikä kesä-Helsingillä ole mitään tekemistä sen marraskuisen kaiman kanssa. Olen asunut pari vuotta sitten kesän Helsingissä ja se oli ihanaa: pyöräilin pitkin ja poikin sekä meren rannalla, lenkkeilin siellä missä japanilaiset turistit räpsivät kuvia ja tein salaperäisiä iltakävelyitä siirtolapuutarhoissa. Oi, mitä kesämenoa! En kuitenkaan himoitse Helsinkiä niin paljon, että haluaisin asua siellä pysyvästi. En ammatinvalintani vuoksi, enkä hektisyyden vuoksi. Mutta parin viikon takainen vierailuni sykähdytti. Helsinki ON upea, uljas, syleilevä, urbaani ja nostalginen. Se saa välillä ihon kananlihalle ja runollisen sielun liikeelle. Kuviini ei mahtuneet ystävien kanssa vietetyt hetket viinilasien saati maistelumenujen äärellä, mutta valoja löytyi. Valot ovat jotenkin erityisen arvokkaita silloin, kun pimeää on enemmän kuin tarpeeksi. Kuvasin valoja niin kuin se japanilainen turisti, joka häikäistyy näkemästään.
 |
| Kiasmassa |
Huomasitteko, mistä ja minne kuljin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti