Säpinää ja säätöä

Muuttopuuhien ja paikoilleen asettumisen vuoksi keittiöhäärämiset ovat uudessa asuinpaikassa jääneet vähemmälle. Tänään ja huomenna meille on kuitenkin tulossa useampi yövieras rokkikeikkavieraiksi, ja päätin pyöräyttää pienenpienessä keittiössämme (josta varmaan näette kuvia ja muuta tarinaa myöhemmin lisää) hieman tarjoiltavaa kyläilijöille. Leivontalistalleni oli päätynyt muutaman päivän tuumailun jäljiltä useampikin ruokalaji, sillä pakastimen punaherukat, eilisen iltalenkin mustikat ja jääkaapissa nököttävä parsakaali tarvitsivat jalostuskohteen. Lisäksi ostin pari päivää sitten sämpyläjauhoja ja porkkanoita kotitekoiset leivät mielessäni. Niinpä löysin itseni illansuussa keskeltä muovikulhoja, jauhopusseja, reseptejä ja aikataulutusta toiveissani suussasulavat ja herkulliset tuotokset.

Vaan kuinkas sitten kävikään... Tämä kokkauskirjoitus ei kuulu nyt niihin ruokablogien hehkutustarinoihin täydellisesti kohonneista muffinsseista tai toisiaan täydentävistä mauista piirakan täytteenä. Leipomisvaiheessa noudatin kyllä ohjeita suhteellisen tarkasti, vaikka vaihdoinkin välillä leseitä hiutaleiksi tai rasvaa öljyksi - tapani mukaan siis sävelsin vähän. Uunista tuli lopulta ulos ihan kauniita leipomuksia, mutta piirakka oli vähän liian kuiva, muffinssit oudon vaaleita ja mitäänsanomattomia ja sämpylät vähän raakoja. Mustikkapiirakka sentään lähenteli onnistumista. Kaikki tarjottavat läpäisivät testimaistelun, mutta silti harmittaa! Miksi niistä ei tullut itsestäänselvästi ihania ja täydellisiä? En edes mielestäni hosunut liikoja tai suoristellut mutkia liiaksi. Mahtavaa epäonnistumisten sietoa ja kärsivällisyyden kasvattamista tämä kokkailu... Tästäkin kerrasta huolimatta vielä minä ne maailman parhaat muffinssit pyöräytän!