keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Miten ilahduttaa ystävää

Saimme viime viikonloppuna vieraita pohojosen tuulista. Vieraiden seikkaillessa muualla päätin pitkästä aikaa askarrella jotain itseni iloksi ja tietty ystävien pitkää junakotimatkaa varten. Aamulla leivotut mustikkamuffinsit tarvitsisivat ansaitsemansa matkarasiat! Muistin ottaneeni joskus kotikodista mukaan äitini askartelemia, hiukan origamityylisiä pieniä paperirasioita. Niinpä kaivelin jämäpaperit lehtikorista ja aloin tutkailla taittelulogiikaa...


Ensin paperi leikataan neliönmalliseksi. Helpoiten neliön saa leikattua suorakaiteen muotoisesta paperista taittamalla paperin lyhyen sivun toista pitkää sivua vastaan. Sitten vaan ylijäävän osan saksintaan!


Pohjatyö koko taitteluoperaation onnistumiselle on ruudukkotaittelu. Keskiviivan molemmille puolille pitäisi syntyä neljä ruuturiviä. Kukin saa taittaa ruudut tyylillään, mutta minä taitoin ensin paperin kulmittain molempiin suuntiin, sen jälkeen kulmat puoliväliin ja lopuksi vielä puoliväliin taitetut kulmat puoliksi. Epäselvää ehkä, mutta kokeile tyylejä vapaasti!

 
Kun koko ruudukko on taiteltu, käännetään vastakkaisten sivujen kulmat kaksi kertaa niin, että taitettujen sivujen väliin jää kaksi riviä ruutuja. Tämän jälkeen hengitä hetken aikaa, mieti oletko tekemässä juuri niin kuin pitääkin, ja ota käteen sakset. Saksilla leikataan viillot taittamattomien reunojen puolelta, kahden ruudunvälin etäisyydeltä taitettuihin sivuihin asti kahden ruudun pituudelta.

 

Laatikko alkaa hahmottua! Taita taitettujen sivujen "lipareet" tiukasti kahden ruudun välein, jotta sivureunat saadaan nostettua ylös. Kiinnitä kahteen lipareeseen maalarinteipin palaset.


 Käännä lipareet taittelemattomien päiden päälle vaakasuuntaisesti. Kiinnitä teipit, jotta loota pysyy koossa.



 Lopuksi vapaana olevat päädyt taitellaan vahvistamaan aiemmin tehdyt reunat. Taita yksi ruudunväli, laita kulmaan kaksinkerroin oleva teipinpala ja taita maalarinteippi rasian sisäreunaa vasten.



Tämän operaation jälkeen huomaat laatikon syntyvän käden käänteessä. Tee siis niitä lisää äläkä unohda koristelua! Minä tein omiin tuliaisbokseihini kannet, jotta muffinssien kuljettaminen onnistuisi mahdollisimman hyvin.




Oi kun söpöjä, joo! Varsinkin, kun huomaat saatellessasi ystäviä asemalle, että rasiat ovat unohtuneet sisältöineen kotiin. No, ajatus on tärkein, vai miten se oli?

2 kommenttia:

  1. Ajatus on tärkeintä ja se lämmittää/lämmitti mieltä! Rasiat on kyllä hienot. Olen hieman kade tuosta dymosta.

    VastaaPoista
  2. Clas Ohlssonilta saa, hae oma sieltä :)

    VastaaPoista