"Se pyörittää mua", laulaa Iisa biisissään, ja kuin huomaamatta on Iisa viehkeällä äänellään tullut sanoittaneeksi tämän kesän soundtrackiani. Kevät on villiä, pyörryttävää, täynnä, ainakin minun työssäni ja maailmassani. Kesälle asetetaan hirvittävä määrä odotuksia ja tehdään suunnitelmia, lupauksiakin. Sitten se yhtäkkiä iskee - tajunta siitä, että joku muu pyörittää ja lyö tahtia, kuin minä itse. Tämän tajuamisessa ei ole kyse maailman suurien voimien ihmettelystä eikä kompromissien tekemisestä, vaan terveestä itsekkyydestä, rajojen laittamisesta, siitä kliseisestä pysähtymisen merkityksestä.
Juhannuksen jälkeen vouhotus tuntui rintakehän alla, päässä, mielialassa. Oli liikaa sovittua, liikaa vaihtoehtoja, liikaa ympäröivää maailmaa. Väsytti, pelotti, ärsytti. Ja ainut, joka asiasta vastasi, olin minä itse. Piilotin kalenterin. Pistin Facebookin telakalle. Päätin olla kotona, olla lähtemättä mihinkään ja sopimatta mitään. Nukkua paljon, päivän puolelle, tai herätä muutaman tunnin jälkeen miettimättä, miksi uni ei viipynyt pidempään. Lähteä lenkille, ja pysähtyä kesken kaiken kuvaamaan vanamoita, koska niistä sydämeni laulun teen.
En todellakaan ole tehnyt kaikkea kesällä suunnittelemaani, tiedän edelleen mikä viikonpäivä on ja silloin tällöin päähän putkahtaa joku työasiakin. En ole saanut ideoitani valmiiksi tai projekteja alkuun, mutta olen haahuillut, käynyt aamu-uinnilla, syönyt järjettömän hyvää ruokaa, soutanut, istunut tekemättä mitään ja tehnyt just niin kuin huvittaa. Laulanut Iisan Perjantaita, koska tämä on kesän soittolistani tärkein biisi, olla yksin hyvällä tapaa.
Jos joku soittaa,
en osaa vastata
Siitä on aikaa
Kuulostaa oudolta
Mitä olikaan
ennen kuin alkoi olemaan
aikaa, niin että mä saan
jäädä vaan makaamaan?
Oon yksin perjantain
ja koko lauantain
Vielä sunnuntain
ja jälleen maanantain
Eikä kukaan ole unohtanut, jättänyt tai torunut, vaan kaikki on niin kuin ennenkin. Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti