Vähän aikaa sitten meillä oli syyslomavieraita Oulusta, ja yksi
vierailun tärkeimpiä asioita oli tietenkin syöminen. Yhtenä iltana
päätimme syödä itse tehtyä sushia. Oi mitä menoa!
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Siirtolapuutarhassa
Olen fani. Hurahtanut. Valmis puolustamaan brändiä, vaikka tiedän, etteivät kaikki tuotteet ole niin kotimaisia tai eettisiä tai ekologisia kuin haluaisin. Ihan vaan yksinkertaisesti iki-ihastunut, ollut jo vuosikausia. Ensimmäinen päälle puettu Marimekko on varmaankin ollut punavalkoinen tasaraitayöpaitamekko. Ensimmäinen itse ostettu tuote oli harmaa olkalaukku, nyt on menossa sävy nimeltään munakoiso.
Eilen kaappiimme, käyttöön, arkipäivien ja juhlien iloksi saapui Siirtolapuutarhan antimia: pari lautasta ja iso tarjoilukulho. Ennestään olen omistanut jo kahvikupin, mukin, kaksi lautasta ja kulhon. Näistä astioista tarjoiltuna mistä tahansa ruuasta tulee gourméta!
Eilen kaappiimme, käyttöön, arkipäivien ja juhlien iloksi saapui Siirtolapuutarhan antimia: pari lautasta ja iso tarjoilukulho. Ennestään olen omistanut jo kahvikupin, mukin, kaksi lautasta ja kulhon. Näistä astioista tarjoiltuna mistä tahansa ruuasta tulee gourméta!
Kiitos Kristiinalle molempia miellyttävästä lahjasta!
perjantai 19. lokakuuta 2012
Kauan eläköön kurpitsa!
Loppukesästä esittelin täällä vierailukuvia erään tutun puutarhapalstalta, jossa kasvoi järkyttävän kokoisia kesäkurpitsoja. Sadonkorjuuaika alkaa olla ohi, mutta onneksi ei kurpitsa-aika! Kliseistä tai ei, pidän kovasti koristekurpitsoista. Olen tykännyt niistä aina; jo teini-ikäisenä asettelin omaan huoneeni kurpitsoja hienoihin sommitelmiin. Parin päivän ajan sain vilkuilla hassunmuotoisia ja persoonallisia koristekurpitsoja lapsuudenkotini olohuoneessa. Ehkä näitä on hankittava omankin olohuoneen koristukseksi!
tiistai 9. lokakuuta 2012
Syystuulia
Oijoijoijoi voivoivoivoi! Niin pitkä hiljaisuus! Pakko tässä on vähä itsestään huhuilla, vaikka kuvia koetuista ja menneistä ja tapahtuneista jutuista on niin kovin vähän ikuistettu. Täällä ihanassa blogimaailmassa ei koskaan haluaisi myöntää, että bloggaus, käsityöt, kokkailut tai muut jutut estyisivät arkikiireiden takia, mutta tällä hetkellä se "oikea elämä" vaan on töiden takia niin kiireistä, että kivat jutut jää vähemmälle. Viime viikolla tuntui siltä, että aivot olivat täynnä jotain kummaa, ajattelua ja nopeaa reagointia haittaavaa töhnää. Pimeyskin velloo aamulla pidempään ja lenkkipolulla alkaa hämärtää tavallista aikaisemmin. Lisäksi olo on niin väsynyt, ettei iltapäivällä neljän aikaan enää pysty mukamas mihinkään.
Samaan aikaan olen kuitenkin viettänyt huokailevan ihastuneita hetkiä keltaisten, punaisten, oranssin ja ruskeiden lehtikasojen ja maisemien keskellä, keittänyt iltateetä ja istunut ystävän sohvalla, neulonut syksyherkkuvärisen huivin (kiitos eilen tein- blogin Hannelle hyvästä "osaan ulkoa ja voin katsoa samalla tv:tä -ohjeesta!) Downton Abbey- sarjaa katsoessa, päässyt minilomalle Helsingin taidemuseoihin ja ravintoloihin sekä ollut iloinen ja onnellinen siitä, miten mukavaa kotona on olla!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)